Kuvitettuja kirjoja ja kirjoja kuvituksesta.

25.5.06

Codices illustres: The world´s most famous illuminated manuscripts



Tekijä Ingo F. Walther
Kustantaja Taschen (2001)
Koko 265 mm X 335 mm x 45 mm
Sivumäärä 504
ISBN 3822858528

Tarkoitukseni on esitellä yksittäisten kuvittajien kirjojen ohella myös kirjoja, joissa useampi kuvittaja saa näkyvyyttä. Yleensä näitä kirjoja sitoo jokin teema, aivan kuten tässäkin kirjassa. Kirja on sisältää kirjaimellisestikin painavaa asiaa. Ingo F. Walherin kirja Codices illustres on esineenä melkoisen massiivinen. Se painaa yli neljä kiloa. Tässä kirjassa ei ole säästelty. Se on tehty näyttäväksi. Taschen hallitsee tämän alan paremmin kuin useimmat muut.

Codices illustres palaa kauas ajassa taakse kuvittajien ja graafikoiden lehtikultaisiin alkuaikoihin, keskiaikaisten kuvakäsikirjoitusten pariin. Kirja kattaa vuosien 400 - 1600 välisen ajanjakson. Nyt jotkut saattavat hieman kohotella kulmiaan, mutta totuushan on, että näiden pääasiassa herrojen käsien kautta on syntynyt joukko kauneimpia kirjoja, joita on koskaan tehty. Näitä teoksiahan ei ole painettu vaan jokainen on uniikkikappale. Lukematon määrä on kadonnut tai turmeltunut mutta onneksi meille on jäänyt jäljelle tarpeeksi upeita teoksia tai niiden osia, jotta voimme saada käsityksen millaisia vaivoja munkit, nuo aikansa kuvittajat ja graafikot loivat. Kuvittajat olivat ja ovat mielestäni edelleenkin enemmän käsityöläisiä kuin ns. vapaita taiteilijoita. Kuten mekin tänä päivänä, työskentelemme tilaajille ja noudatamme heidän toiveitaan kuvia tehdessämme.

Suurin osa kirjan luettelemista teoksista on uskonnollista kirjallisuutta. Mukana on maallisista aiheista, kuten ritarirunoudesta tai filosofiasta tehtyjä teoksia. Alkuaikojen säilynyt kirjallisuus on suurimmaksi osaksi uskonnollista mutta renessanssin tehdessä tietään myös maalliset aiheiden osuus lisääntyy. Ilahduttavan paljon on mukaan laitettu muslimien tekemiä kirjankuvituksia, joita kautta ymmärtää, kuinka korkeatasoista kulttuuri oli islaminuskoisissa maissa keskiaikana.

Kirjat, jotka tehtiin käsin pergamentille, maksoivat tilaajilleen melkoisen omaisuuden. Yhteen kirjaan saattoi mennä 300 lampaan nahat ja kirjan valmistumiseen vuosia ja jopa vuosikymmeniä. Monia kirjoja ei saatu koskaan valmiiksi. Kirjoihin oli varaa vain rikkaimmilla aatelisilla. Kirjat tehtiin luostareiden scriptoriumeissa, joissa kirjurit archipictorin alaisuudessa kärsivällisesti kopioivat tekstit pergamentit ja koristelivat ne taitavin ja värikkäin kuvin. Keskiaikana kalligrafiaa arvostettiin kuvaa korkeammalle sanan Jumalallisen merkityksen vuoksi. Isot alkukirjaimet, initiaalit, olivat usein koristeltuja kuvia. Tavallaan voi helpostikin sanoa, että monet nykyiset typografian pelisäännöt on luotu keskiajalla.

Kuvien pikkutarkkuus ja monimutkaisuus on usein hämmentävää. Kun katsoo esimerkiksi jotain Lindisfarnen tai Kellsin kirjaa, voi vain hämmästellä munkkien taituruutta ja kärsivällisyyttä toistaa loputtomiin jatkuvia ja toistensa lomi kiertyviä kuvioita. Heillä ei kuitenkaan ole ollut riesanaan nykymaailman vitsaus, kiivaat aikataulut, vaan he ovat saaneet keskittyä tekemään työtään kunnolla. Työnteko oli heille rukoilemista. Ei silti että se olisi aina ollut pelkkää Hoosiannan laulamista, sillä ehkäpä viehättävimpänä viesteinä vuosisatojen takaa on pergamenttien reunoihin jäänyt kirjurien valituksia työn raskaudesta muistuttamaan meitä siitä, etteivät perusasiat ole muuttuneen niinkään paljoa.

Työn laadusta kertoo paljon se, että monien kirjojen värit ovat säilyneet mitä loistavimpina läpi vuosisatojen, jotka eivät välttämättä ole kohdelleet niitä erityisen lempeästi. Codices illustres - illuminoidut käsikirjoitukset ovat saaneet nimensä lehtikullalla ja -hopealla koristeltujen sivujensa vuoksi. Voi vain kuvitella millaisen vaikutuksen kullan kiilto on tehnyt aikalaisiin. Todellisia ylellisyystuotteita siis.

Vain harvasta taiteilijasta tiedetään hänen nimensä. Useimmat tunnetaan vain jonkin tyylisuunnan tai luostarin mestareina ja joissain tapauksissa voidaan erottaa yksittäisen kirjan eri tekijät tyyliensä mukaan. Jotkut tarpeeksi paljon itseluottamusta nauttineet munkit ovat ikuistaneet itsensä mukaan kirjan kuvitukseen, röyhkeimpänä ehkä munkki Eadwine Dowerin Raamattuun tekemässään omakuvassa, joka on kooltaan isompi yksikään apostoli, pyhimys tai kuningas (ei sisälly tähän kirjaan). Lisäksi monet kirjat tehtiin ryhmätyönä, jossa pääkirjuri luonnosteli kuvan paikan ja sisällön, kirjuri kopioi tekstin ja lopulta kuvittaja kuvitti.

Kuvitus perustui keskiajalla erittäin vahvasti tiukkojen skeemojen varaan. Hahmot esitettiin konventioiden vaatimusten mukaan ja realistista kuvaamista tapahtui erittäin niukasti jos ollenkaan. Siihen ei edes pyritty vaan kuvan tehtävä oli pikemminkin etäännyttää todellisuudesta kuin lähentyä sitä. Sommittelussa suosittiin harmoniaa ja lukusarjoilla oli tärkeä tehtävä sen rakentamisessa. Symboliikka on avainsana noiden kuvien tulkinnassa.

Vaikka kirjojen tärkein tehtävä oli kertoa lukijoilleen Jumalan sanaa, meidän aikamme on saanut kuvista tärkeän ikkunan keskiaikaiseen maailmaan. Kuvituksissa käytettiin kullekin aikakaudelle tyypillisiä esineitä, vaatteita ja aseita, joten niiden kautta selviää moni tärkeä yksityiskohta keskiaikaisesta elämästä. Raamatun tarinoiden henkilöt on puettu keskiaikaisiin asusteisiin ja heidät nähdään usein miljöössä, jonka on voinut kuvitella löytyvän luostarin lähistöllä.

Tämä kirja on erinomainen hankinta jokaiselle, joka on kiinnostunut keskiaikaisista kuvakirjoista. Tämä ei ole kaikenkattava teos aiheesta eikä historiankirjoituksessaan edes syvimmälle menevä, mutta se on taatusti yksi komeimmista, jonka voi kirjahyllyynsä tai kahvipöydällensä laittaa. Painojälki on moitteetonta. Lehtikultauskin erottuu hyvin kuvista, mikä ei ole lainkaan sanottua kaikissa kirjoissa. Lehtikultaus saattaa näyttää monesti hyvinkin tunkkaiselta. Muistaakseni parhaiten on kuitenkin kultaus tuotu esiin Otto Pächtin kirjassa Book Illumination in the Middle Ages, jossa kaikki värikuvien kullatut kohdat on painettu kultavärillä. Tuloksena erittäin vaikuttava jälki. Codices illustren kohdalla tämä olisi ollut ehkä turhan hankalaa, sillä kirja on niin suuri. Kuvat ovat joka tapauksessa isoja, jotkut jopa aukeaman kokoisia. Kaikista käsikirjoituksista on annettu hyvin informatiivinen selvitys tekoajankohdasta, koosta ja muusta sisällöstä sekä se, missä sitä nykyään säilytetään. Lisäksi on kerrottu sen historiasta ja vaiheista sekä muista erityispiirteistä.

Kaikkein nautinnollisin asia tässä kirjassa ovat kuitenkin sen joka sivun alareunassa seikkailevat, Croyn tuntien kirjasta otetut pienet hahmot (drolleries), jotka saavat minut nauramaan makeasti joka kerta. Ne ovat mitä hauskimpia ja mielikuvituksekkaimpia piirroksia, jotka todistavat, etteivät keskiaikaiset munkit olleet lainkaan huumorintajuttomia ja mielikuvituksettomia uurastajia. Voi jopa sanoa, että hahmojen kekseliäisyys pyyhkii kevyesti tämän päivän vastaavilla pöytää.

Tiivistetysti voi sanoa, että hatut pois näiden kuvittajien seurakunnan vanhimpien edessä. Heille olemme me kaikki kuvittajat paljon velkaa ja tätä kirjaa lukiessa voi hämmästellä, kuinka tuoreelta ja raikkaalta moni kuva näyttääkään.

2 Kommentit:

At 30 toukokuu, 2006 21:56, Anonymous Heikki tuohtuneena parkaisi...

Moi, olet näköjään aloittanut jokseenkin perusteellisen blogin pitämisen! Mielenkiintoista asiaa. Ja lykkyä pyttyyn edelleen, toivoo Logopolis.

 
At 31 toukokuu, 2006 11:15, Blogger Archipictor tuohtuneena parkaisi...

Kiitos kiitos! Mietinkin jo, toimivatko nämä kommenttilootat ollenkaan, kun ei kommentteja tule. Toisaalta, vielä kauheampi ajatus on, josko tätä ei luekaan kukaan. Nyt sain molempaan mieltäni askarruttaneeseen kysymykseen vastauksen.

Ja bloginpitoa riittää niin kauan kuin kirjoja löytyy hyllystä. Eli ei ole vielä huolta hetkeen. Tosin Suomessa hyllyn täydentäminen on hivenen hankalampaa.

 

Lähetä kommentti

<< Home