“Kuvituksia kammiosta” avattu

Kuvituksia kammiosta - Kuvittaja Ossi Hiekkalan näyttely

Kuvituksia kammiosta - Kuvittaja Ossi Hiekkalan näyttely

Eilen avautui töitteni näyttely “Kuvituksia kammiosta” Lohjan pääkirjastolla. Esillä on originaalitöitä ja printtejä  vuosien varrelta.

Kuvituksia kammiosta - Kuvittaja Ossi Hiekkalan näyttely

Kuvituksia kammiosta - Kuvittaja Ossi Hiekkalan näyttely

Koska kuvitus on pääsääntöisesti käyttötaidetta, on hyvä nähdä millaisessa muodossa ne ovat saaneet lopullisen ilmiasunsa. Vitriineihin on kerätty kirjoja, lautapelejä, CD-levyjä ja lehtiä.

Kuvituksia kammiosta - Kuvittaja Ossi Hiekkalan näyttely

Kuvituksia kammiosta - Kuvittaja Ossi Hiekkalan näyttely

Esimerkiksi Hellapoliisi on saanut yhtenäisenä kirjasarjana oman vitriininsä.

Kuvituksia kammiosta - Kuvittaja Ossi Hiekkalan näyttely

Kuvituksia kammiosta - Kuvittaja Ossi Hiekkalan näyttely

Digitaalisista töistä on nähtävillä isokokoisia vedoksia. Täkynä mukana on E.R. Burroughsin Mars-sarjan vielä julkaisemattoman neljännen kirjan “Marsin neito” tuleva kansikuva, jonka voi nähdä vain tässä näyttelyssä. On siis hyvä syy marssia Lohjalle!

Näyttely on auki 3.10.-30.11.2012, ma-pe 10-20 / la 10-15

Linderinsali, Lohjan Pääkirjasto, Karstuntie 3

Tags: ,

2 Responses to ““Kuvituksia kammiosta” avattu”

  1. Markkane! says:

    Hienolta näyttää!

    Vaan tietystipä herätti mielenkiinnon tuo sensuroitu kohta? Mitä siellä on?

  2. Ossiili says:

    Siellä on tuo mainittu Mars-sarjan neljännen osan kansikuva.

Leave a Reply

About this blog

Kuvittaja Ossi Hiekkalan blogi. Uutisia, kuvituksia, taidekirjoja ja kaikkea kuvittamisesta.

Illustrator Ossi Hiekkala's blog. News, illustrations, art books and all things illustrated.

Search

Archive

Subscribe