Grosse Schule der Holz- und Marmormalarei

Grosse Schule der Holz- und Marmormalarei, Ernst Oldenbruch 1926 Sain joskus nuorena miehenä lahjaksi maalarimestari-isoisältäni kansiollisen saksalaisia oppaita puu- ja marmorikuvioiden maalaamista varten. Tällaiselle osaamiselle on tuskin nykyään kovinkaan paljoa kysyntää, joten melkein voisi uskoa kyseessä olevan kadonnut ammattitaito. Klikatkaa alla olevia kuvia nähdäksenne sivut suurempina.

As a young man I received from my house painter grandfather a file full of German manuals for painting wood and marble patterns. This kind of know-how is hardly in much demand these days, so one could almost believe it is an extinct craft. Click the pictures below to see the pages bigger.

Grosse Schule der Holz- und Marmormalarei, Ernst Oldenbruch 1926

Grosse Schule der Holz- und Marmormalarei, Ernst Oldenbruch 1926

Grosse Schule der Holz- und Marmormalarei, Ernst Oldenbruch 1926

Grosse Schule der Holz- und Marmormalarei, Ernst Oldenbruch 1926

Grosse Schule der Holz- und Marmormalarei, Ernst Oldenbruch 1926

Vartiotornin kuvittajat / Illustrators of The Watchtower

Mitä Raamattu todella opettaa, Jehovan todistajat 2009 Olen jo kauan aikonut kirjoittaa Jehovan todistajien lehtien ja kirjallisuuden kuvituksista. Sanottakoon heti alkuun, että en ole uskonnollinen ihminen eikä tämän jutun tarkoitus ole käsitellä syvemmin uskontoa eikä Jehovan todistajien organisaatiota. Pääasiallinen kiinnostukseni kohdistuu kuvituksiin ja niiden anonyymeiksi jääviin tekijöihin.

English translation can be found at the end of the page. 

Mitä Raamattu todella opettaa, Jehovan todistajat 2009

Jo siitä lähtien, kun sain käsiini ensimmäiset Vartiotornit, katselin mielenkiinnolla niiden kuvia. Teksti ei kiinnostanut pätkääkään silloin eikä kiinnosta nykyäänkään. Kuvat sen sijaan tarjoavat kiehtovan ikkunan yhdenlaiseen kuvittajien ammattikuntaan. Kaikesta voi päätellä, että tekijät kuvien takana ovat korkean tason ammattilaisia. He hallitsevat realistisen kuvan tekemisen laaja-alaisesti. Kuva-aiheet vaihtelevat nykyihmisistä Raamatun aikojen tapahtumiin. Ainakin päällisin puolin historialliset kuvat ovat uskottavan oloisia.

Vartiotorni 8/13, Jehovan Todistajat 2013

Vartiotorni 9/13, Jehovan Todistajat 2013

Voin vain arvailla, millainen on kuvituksen syntyprosessi. Uskonnolliset järjestöt, kuten tässä tapauksessa Jehovan todistajat, hyötyvät usein jäsentensä talkootyöstä. Oletukseni on, että kuvantekijät ovat uskonnollisen vakaumuksensa vuoksi tehneet kuvitukset ilmaiseksi. Ovatko he siviiliammatissaan kenties mainoskuvittajia? Tekninen taito ainakin viittaisi tähän. Samanlaisia kuvituksia on julkaissut myös Valitut palat. Vai onko kenties Jehovan todistajilla oma studio, jossa nämä kuvittajat työskentelevät? Joka tapauksessa he ovat nimettömiä, signeerauksia ei näy. Luultavasti pidempään seuraamalla yksittäisten tekijöiden tyylit nousisivat esiin. Nopeasti katsottuna kuvitusten tyyli on kuitenkin hyvin yhdenmukaista, hieman persoonattoman hierottua, vailla vahvaa ilmaisua. Kuvan viesti on pääasia, ei kuvan tekijä. Tekijät myös seuraavat aikaansa. Osa on siirtynyt digiaikakauteen.

Vartiotorni 8/13, Jehovan Todistajat 2013

Jossain vaiheessa olin huomaavinani tiettyä tason laskua. On menty sieltä, missä aita on matalin.

Mitä Raamattu todella opettaa, Jehovan todistajat 2009

Vapaaehtoisista ei varmaan ole pulaa, sen verran runsaasti kuvissa on käytetty malleja. Jeesus on aina samanlainen pohjois-eurooppalaisen vaaleaihoinen ja siisti nuorehko mies. Historiallisen Jeesuksen kanssa tällä hahmolla ei liene mitään tekemistä. Muutkaan historialliset hahmot eivät ole erityisen leimallisesti Lähi-Idästä.

Vartiotorni 5/14, Jehovan Todistajat 2014

Vartiotorni 5/14, Jehovan Todistajat 2014

Nykyihmistä kuvattaessa kuviin on haluttu selvästi kattaa kaikki kansat. Yleisessä kuva-aiheessa etniset ryhmät on kuvattu harmoniassa keskenään, kukin omaan perinneasuunsa pukeutuneena. Mielenkiintoisesti pariskunnat ovat aina samaa etnistä ryhmää.

Mitä Raamattu todella opettaa, Jehovan todistajat 2009

Ilmeisen pohjois-amerikkalaisissa kuva-aiheissa ihmiset on esitetty konservatiivisen siisteihin ja usein pastellinsävyisiin vaatteisiin pukeutuneina. Näissä kuvissa kuvataan joko harmoniaa tai ristiriitatilanteita. Jälkimmäisten kohdalla kuvittajat herkuttelevat ilmeikkäillä hahmoilla. Pahuus kuvataan karrikoiden. Joskus kuvittajien näkemys pahoista ihmisistä on lievästi huvittava.

Mitä Raamattu todella opettaa, Jehovan todistajat 2009

Mitä Raamattu todella opettaa, Jehovan todistajat 2009

Kuoleman jälkeistä elämää esittävissä kuvissa ihmiset vaeltavat vehreässä luonnossa auringon paistaessa. Kauriit, lampaat ja muut eläimet kulkevat sulassa sovussa ihmisten keskuudessa. Kaikki hymyilevät. Joistain kuvista tulee väistämättä mieleen Neuvostoliiton ja Pohjois-Korean propaganda.

North Korean Posters - The David Heather Collection, Prestel 2008

Kuvia eivät ole luultavasti tarkoitettu lainkaan ymmärrettäväksi vertauskuvallisina. Voin uskoa, että kuvittajat uskovat Paratiisin olevan juuri sellainen, kuin millaisena he ovat sen maalanneet.

Uskonnottoman silmiin kuvat näyttäytyvät huvittavan korneina, imelänä kitchinä, mutta kukaan tuskin voi kieltää, etteikö Vartiotornin kuvien takana olisi samanlaisia ammattilaisia kuin keskiaikaisten kuvakäsikirjoitusten tekijät aikoinaan. Heistäkään emme tiedä paljoa.

Eadwine Psalter, n. 1147, Wikimedia Commons

I have long planned to write about the illustrations in Jehovah's Witnesses' magazines and literature. Let it be said at the outset that I am not a religious person and this thing is not meant to delve deeply into religion itself or the Jehovah's Witnesses' organization. My main interest is in the illustrations and their anonymous makers.

Ever since I got my hands on The Watchtowers for the first time, I have studied the illustrations with interest. The text did not interest me one iota then, nor does it now. Illustrations, however, provide a fascinating window to one type of professional illustrators. From everything it can be concluded that the artists behind the images are high-level professionals. They clearly master making realistic pictures. Subject matters vary from contemporary people to biblical scenes. At least on the face of it, the historical images are believable and credible.

I can only guess what the process of creating the artwork is. Religious organizations, as in this case, Jehovah's Witnesses, often benefit from the voluntary work of their members. My hypothesis is that the artists have made illustrations for free. Perhaps they are advertisement illustrators in their civil professions? Technical skills are at least referring to this. Similar illustrations are published in Reader's Digest. Or is it perhaps that the Jehovah's Witnesses' have their own studio in which these illustrators are working in? In any case, they are anonymous, no signature is ever seen. Probably longer one sees more of the pictures, clearer the individual styles of each of these artists will become. At glance, the style of these illustrations, however, is very consistent, somewhat impersonally smooth, devoid of any strong expression. The message in the image is the main thing, not the illustrator. Artists also follow the times as some of them have transferred to the digital era.

At some point, I noticed a certain decline in the quality. Some have gone from the place where the fence is lowest.

Voluntaries are probably not in short supply, as so many images have been made using models. Jesus is always the same northern European neat youngish man with fair complexion. The character has hardly anything to do with the historical Jesus. Nor are the other historical characters particularly distinctively from the Middle East.

When portraying modern people they have wanted clearly to encompass all nations. In a common scene, the ethnic groups are presented being in harmony with one another, each dressed in their traditional costumes. Interestingly, couples are always of the same ethnic group.

Obviously, in motifs that are very North American, the people are shown dressed in neat, conservative and often pastel-colored clothes. These illustrations reflect either harmony or conflict situations. In the latter category, the illustrators relish with expressive characters. Evil is described caricaturist. Sometimes the portrayal of evil men is slightly amusing.

In the pictures showing the life after death, the people are wandering through lush nature under the shining sun. Deer, sheep and other animals pass in perfect harmony among the people. All are smiling. Some of the pictures will inevitably remind us of propaganda of the Soviet Union and the North Korea.

Pictures are not most probably meant to be understood as symbolic. I can imagine that the illustrators believe that the Paradise is just like they have painted.

To an eye of an irreligious person the images appear as amusingly corny, cheesy kitsch, but hardly anyone can deny that the illustrators behind the pictures of The Watchtower are similar professionals as the illustrators of the medieval manuscripts. And we do not know much about them either.

The Art of Brom

The Art of Brom Tekijä Brom Kustantaja Flesk Publications 2013 Koko 235 mm X 310 mm Sivumäärä 208 ISBN 1933865490

Sain tuoreen Bromin taidekirjan, jonka julkaisu on mahdollistunut yhteisörahoituksen kautta. Bromin töihin törmäsin ensimmäisen kerran joskus 1980-luvun lopussa, kun näin hänen Advanced Dungeons & Dragons -pelin Dark Sun maailmaan tehtyjä kansikuviaan. Elmoren ja Easleyn ihanteellisiin fantasiakuviin tottuneelle ne olivat melkoisen kova muutos. Siinä missä perus-TSR -tuotteissa pahatkin voimat olivat lopulta aika vähän pelottavia, niin Bromin taiteessa hyvätkin tyypit olivat jotenkin ilkeitä. Bromin taide myös oli jotenkin veistoksellisempaa kuin muiden. Valitettavasti en itse koskaan pelannut kyseiseen maailmaan sijoittuvia pelejä, joten Brom jäi minulle varsin tuntemattomaksi.

The Art of Brom / The Dominator (1991)

Vuosien varrella olen nähnyt hänen kuviaan silloin tällöin mutta luultavasti se, että hän siirtyi kuvittamaan korttipelejä, mitä en koskaan harrastanut, vaikutti siihen, että hänen TSR:n jälkeinen tuotantonsa on mennyt tutkani alta.

Kirjassa hän kertoo varttumisestaan ja kehittymisestään taiteilijana. Mukavana lisänä kirjaan on koottu hänen lapsena ja nuorena tekemiään kuvia ja myös pari kaupallista kuvaa, ennen kuin hän pääsi kuvittamaan TSR:lle. Bromin teksti on täynnä lempeää ironiaa. Pääosan kirjasta vievät kuitenkin komeat kuvat.

The Art of Brom / Peace (1996)

Valitettavasti tässä kohtaa joudun harmittelemaan sitä, ettei Bromin taide vain iske minuun. Hänen teknistä taitoaan ei voi mitenkään kieltää ja kuvat ovat komeita muotokuvia erilaisista synkistä hahmoista. Ikävä kyllä ne eivät useinkaan sitten ole sen enempää - erilaisia poseerauksia mutta vailla mitään tarinaa, joka koukuttaisi ainakaan minua kuvan sisään. Koska liian moni kuvista rakentuu saman poseeraamisen varaan, menettävät kuvat voimaansa ja toisteisiksi. Ymmärrän, että hänen kuvillaan on paljon faneja, mistä kertoo yhteisörahoituksen suosiokin. Itse vain kaipaisin jotain vaihtelua.

The Art of Brom / Jack Cape (2003) & Blood Ritual (1995)

Parhaimmillaan Brom on kuitenkin todella loistava ja osaa tehdä iskeviä kuvia.

The Art of Brom / Offerings (2000)

I received a new art book by Brom, which publication was made possible by Kickstarter. I stumbled into Brom's works first time sometimes during the late 1980's when I saw the Dark Sun covers made for Advanced Dungeons & Dragons roleplaying game world. For a boy used to the ideal fantasy paintings by Elmore and Easley, Brom made quite an impact. Where in basic TSR products even the evil creatures were actually not that scary, in Brom's art even the good guys were rather intimidating. His art was also more sculptural compared with others. Unfortunately, I myself never played the games located in that particular world so Brom stayed pretty unfamiliar to me.

During the years I have seen his paintings every now and then but most likely because he moved into illustrating card games - which I have never played - his post-TSR art has gone below my radar.

In the book he tells how he grew up and progressed as an artist. As a nice inclusion there is also a collection of pictures he made as a child and teenager, as well as couple of commercial illustrations made before his TSR era. Brom's narration is full of gentle irony. The bulk attractions are of course the gorgeous paintings.

Unfortunately here I will have to fret the fact that Brom's art just does not hit my nerve. His technical skills cannot be denied and the illustrations are beautiful portraits of various dark characters. Yet I am afraid they are often nothing more – just different poses but without a story that would hook me into the picture. As too many of the pictures are based on the same posing, they lose their impact and start to repeat themselves. I know his art has lots of fans, as revealed by the popularity of crowd funding - I just would like to see more variation.

But at his best, Brom is magnificent and he can create pictures with a high impact.

Steve Mumford: Baghdad Journal - An Artist in Occupied Iraq

Steve Mumford: Baghdad Journal Tekijä Steve Mumford Kustantaja Drawn and Quarterly 2005 Koko 323 mm X 260 mm Sivumäärä 224 ISBN 1896597904

Kuvataiteilija Steve Mumford teki neljä matkaa Irakiin sen jälkeen, kun Yhdysvallat ja sen liittolaiset hyökkäsivät maahan, dokumentoidakseen sodan runteleman maan arkea ja miehitysjoukkojen elämää.

English translation can be found at the end of the page. 

Steve Mumford: Baghdad Journal

Näkymä hävitettyyn maahan avautuu Mumfordin luonnosmaisten mutta tarkkanäköisten piirrosten ja vesiväritöiden kautta. Kaikesta näkee, että luonnokset on tehty suurimmaksi osin paikan päällä. Luonnollisesti ne piirrokset tulitaisteluissa, joissa Mumfort oli sivustaseuraajana, on luultavimmin rakennettu muistikuvien perusteella.

Steve Mumford: Baghdad Journal

Ison osan kirjasta Mumford kuvaa tavallisten irakilaisten elämää, kuten myös ystävystymiensä paikallisten taiteilijoiden tuntemuksia. Kaikesta päätellen elämä taiteilijana ei ollut helppoa Saddamin aikana eikä hänen jälkeensä. Liian monta tahoa, jotka voivat suuttua. Toisin kuin Suomessa, kritiikki ei rajoitu yleisönosastokirjoituksiin...

Steve Mumford: Baghdad Journal

Kirjan sisältö on täynnä esimerkillisen hienoa journalistista kuvitusta. Elämä Irakissa on huomattavasti monimutkaisempaa ja sävykkäämpää kuin mitä lehtien ja tv-uutisten lyhyiden juttujen perusteella voi kuvitella. Tällaisille kirjoille olisi enemmänkin tarvetta tässä kompleksisessa maailmassa. Mumfordin kirja ansaitsee paikan kirjahyllyssä, huolimatta siitä käsittelevätkö kirjat sen rinnalla sotaa, yhteiskuntaa vai taidetta.

 

Artist Steve Mumford made four trips to Iraq after USA and its allies invaded the country, documenting the war-torn country’s everyday life and the occupying force's existence.

The view to the desolate country opens through Mumford's sketchy but perceptive drawings and water colour paintings. Everything hints that the sketches were done mostly on the spot. Naturally, the paintings of firefights in which Mumford participated as a bystander were most likely based on his recollections.

For large portion of the book Mumford portrays the life of ordinary Iraqi people, as well as the sentiments of the local artists he became friends with. By all accounts, the life as an artist was not easy during the reign of Saddam or after he was deposed. There were and are just too many parties to antagonize and unlike in Finland, critique is not limited only to letters to the editor...

The books content is full of exemplary journalistic illustration. The life in Iraq is much more complicated and colourful than what one can imagine from the short stories in newspapers and TV-news. There is much need for this kind of book in this complex world. Mumford's book deserves a place in bookshelf, regardless whether the books next to it deal with war, society or art.

Chris Foss - rakkautta & scifiä / Chris Foss - Love & scifi (NSFW)

Alex Comfort: Rakasta hellästi Tekijä Alex Comfort; kuvitus Charles Raymond ja Christopher Foss Kustantaja WSOY 1983 Koko 183 mm X 265 mm Sivumäärä 258 ISBN 9510064017

Scifi-harrastajien parissa Chris Foss on luultavasti parhaiten tunnettu kansikuvistaan mutta suuri yleisö on todennäköisesti törmännyt hänen Alex Comfortin kuuluisaan kirjaan Rakasta hellästi (The Joy of Sex, 1972) tekemiinsä piirroksiin.

English translation can be found at the end of the page. 

 

Rakasta hellästi, Charles Raymond

Fossin löysin juuri scifin parista mutta tiesin hänen tehneen kuvitukset Comfortin kirjaan, joka oli käännetty myös suomeksi. Onnistuin löytämään sen divarista. Ajan kuluessa on myös selvinnyt kuvitusten syntyyn liittyvä varsin kiehtova taustatarina. Lyhyesti: Foss yhdessä ystävänsä ja kollegansa Charles Raymondin kanssa saivat tehtäväkseen kuvittaa seksiopas, jonka kaltaista ei oltu aiemmin tehty. He päätyivät ottamaan valokuvia Raymondista ja hänen saksalaisesta vaimostaan, käyttäen kuvia sitten kuvitusten mallina. Kuvitus oli melko hippiä touhua 70-luvun alkupuolella!

Rakasta hellästi, Christopher Foss

Raymond teki kirjan vesivärityöt ja Foss lyijykynäpiirrokset. Molemmat toimivat omillaan ollen kuitenkin riittävän yhdenmukaisia. Kuvituksiin on saatu intiimiyttä ja herkkyyttä eikä niissä ole lainkaan limaisuutta, mikä on luultavasti tällaisten aiheiden suurin ongelma.

Rakasta hellästi, Christopher Foss

Hahmot ovat luontevan oloisia ja parin välinen hellyys välittyy selvästi. Kirja ei ole eksploitatiivinen vaikka seksuaalinen akti kuvitetaankin liiemmin peittelemättä. Olen valinnut tähän häveliäämmän otoksen kirjan kuvituksesta.

Rakasta hellästi, Christopher Foss

Selkeimmin aikakausi näkyy kuvituksessa henkilöiden varsin rehellisessä karvaisuudessa. Partahöylä tai ladyshave eivät olleet tuolloin muodikkaita vaan pikemminkin kirjassa kehoitetaan kasvattamaan karvoja. Kainalokarvoja lukuun ottamatta parin nainen ei eroa tämän päivän luonnonmukaisesta naiskuvastosta mutta mies on melkoinen luolamies tai ihmissusi. Kirjasta on tehty uusi laitos, jossa on ilmeisesti päivitetty kirjan hieman asenteellista tekstiä ja samalla myös hahmoja nykymakuun sopivammaksi. Mitä olen nähnyt kuvia siitä, on alkuperäisen kirjan kuvien herkkyys ja tyylikkyys kuitenkin menetetty geneerisemmän juustoisen ja taiteellisesti köykäisemmän kuvamateriaalin korvatessa ne.

BBC on julkaissut kiinnostavan artikkelin ja haastattelun Rakasta hellästi kuvitusten tekemisen tiimoilta.

*****

Chris Foss: Diary of a Spaceperson

Tekijä Chris Foss Kustantaja Guild Publishing 1990 Koko 220 mm X 302 mm Sivumäärä 258 ISBN 9510064017

Se, minkä parissa Foss on luonut maineensa ja tehnyt suurimman vaikutuksen, ovat hänen tieteiskuvituksensa. Hänelle ominaista ovat värikkäät kuvioidut avaruusalukset ja megalomaaniset maisemat.

Chris Foss: Diary of a Spaceperson

Hänen kultakautenaan 1970-80 -luvuilla kynäruisku oli suosittu työkalu, varsinkin brittiläisten kuvittajien, kuten Chris Moore, keskuudessa. Foss oli oman aikakautensa kysytyimpiä kuvittajia ja hänen designinsa on jättänyt jäljen tulevien sukupolvien tapaan kuvata avaruusaluksia.

Chris Foss: Diary of a Spaceperson

Kuvitusten väripaletti on voimakas ja kylläinen. Kuvat on rakennettu siten, että kuvat pääosan esittäjä, avaruusalus, nousee selkeästi esiin. Vaikka kuvat ovat täynnä yksityiskohtia, ne eivät kuitenkaan muodostu kokonaisuutta häiritseviksi tekijöiksi. Maalauksissa ei juuri koskaan nouse esiin ihmishahmoja vaan kyse on maisemamaalauksesta.

Chris Foss: Diary of a Spaceperson

Diary of a Spaceman on kokoelma Fossin kansikuvituksista, joiden ympärille on rakennettu jonkinlainen hatara tarinallinen kehys. Jostain syystä Foss on halunnut piirtää kirjan täyteen kuvia alastomista tai puolialastomista naisista, jotka poseeraavat tylsän ilmeettöminä. Niistä puuttuu kaikki se aito luonnollisuus ja aistillisuus mitä hän oli saanut Comfortin kirjaan, jättäen jäljelle vain tylsän toisteisia tissikuvia. Piirrosten rinnalla maalaukset avaruusaluksista sisältävät enemmän lämpöä ja elämää.

Chris Foss: Diary of a Spaceperson

For sci-fi enthusiasts, Chris Foss is most likely best known for his genre illustrations, but the wide audience is probably more familiar with the drawings he made for Alex Comfort's famous book, The Joy of Sex (1972, Finnish translation Rakasta hellästi 1983).

I personally found Foss through sci-fi but I was aware that he had made the illustrations for Comfort's book, which had also been translated into Finnish. I managed to find it from a second hand book shop. After a while, I heard the rather interesting story behind the illustrations. In brief: Foss with his friend and colleague Charles Raymond were assigned to produce illustrations for a new kind of sex guide. They ended up taking photographs of Raymond and his wife and using the photos for reference for the illustrations. Illustration was pretty hippy business at the beginning of the 70's!

Raymond did the water colour paintings and Foss the pencil drawings. Both worked individually, but managed to keep their styles similar. They attained intimacy and sensuality and there is no sliminess in their works, which is probably the most common problem with this subject matter.

The characters seem natural and the tenderness between the couple is obvious. The book is not exploitative even though the sexual act is illustrated in detail without an attempt to cover or hide anything. As an example, I have included here bit more bashful selection of illustrations from the book.

The time period is most clearly visible in the straightforward hairiness of the couple. Razors or ladyshave were not in fashion and the book rather recommends people to grow their body hair. Apart from the hairs in the female's armpits, the illustrations do not diverge from the modern view of woman. The male, however, is quite the caveman or the werewolf.

They have later made a new edition of  The Joy of Sex, where, according to what I have read, the text has been updated to be less prejudiced, and the illustrated couple has been modernised to be more suitable for the contemporary taste. The pictures that I have seen from the new edition have lost the sensitivity and elegance of the old pictures, replacing them with cheesier and less artistic artwork.

BBC has also made an interesting report and review of how the illustrations for The Joy of Sex were made.

*****

The genre in which Foss made his reputation and biggest impact is science fiction. His illustrations were characterized by colourfully patterned spacecraft and megalomaniac landscapes.

During his golden age in the 1970's-80's the airbrush was the power tool, especially among the British illustrators, like Chris Moore. Foss was one of the most popular sci-fi illustrators of his time and his designs have left a mark in the way the generations after him have portrayed spaceships.

The colour palette he uses is strong and saturated. The pictures are built so that the main focus is on the spacecraft. Even though the paintings are filled with details, those details do not drown out the whole. The paintings hardly ever depict any human characters. It is more about landscape painting.

Diary of a Spaceman is a collection of Foss' book cover illustrations which are framed with some kind of flimsy story. For some reason, Foss has wanted to fill the book with drawings of nude or semi-nude women, whose poses are boringly expressionless. The drawings lack all the real natural feeling and sensitivity he managed to achieve in the Comfort's book, leaving only a corny repetitious row of titty pictures. Compared to those, the illustrations of spacecraft are filled with more warmth and life.

Still Life / 瀬戸照の静物

Akira Seto: Still Life Tekijä Akira Seto Kustantaja フレーベル館 2009 Koko 255 mm X 250 mm Sivumäärä 119 ISBN 4577033976

Tapasin vuonna 2004 Tokiossa kuvittajan, joka vaikutti suuresti siihen, mitä tulisin tekemään myöhemmin, kun aloitin oman itsenäisen urani kuvittajana.

Akira Seto: Still Life

Hänen nimensä oli Akira Seto ja jopa sellainen ympäri maailmaa tunnettu japanilainen kuvittajasuuruus kuin Hajime Sorayama sanoi minulle pitävänsä Setoa Japanin ehdottomasti parhaana siveltimenkäyttäjänä. Menin Sorayaman kanssa Seton näyttelynavajaisiin Shinbashiin, missä hänen maalauksensa tekivät minuun suuren vaikutuksen. Hedelmät, vihannekset, kukat ja monet muut luonnon pienet ihmeet olivat niin uskomattoman aidonoloisia, että oli kuin ne olisi suorastaan voinut poimia kuvasta. Hän oli kuvannut kohteet äärimmäisen pikkutarkasti, huomioiden myös niiden epätäydellisyydet.

Akira Seto: Still Life

Seto osoittautui hyvin mukavaksi ja vaatimattoman oloiseksi herrasmieheksi. Hänen silmissään iskivät liekit, kun tuli keskusteluun eri maiden siveltimien paremmuus. Hän oli ehdottomasti sitä mieltä, että japanilaisia siveltimiä parempia ei olekaan, minkä väitteen allekirjoitan myös omasta puolestani. Hän oli kuulemma köyhä kuin kirkonrotta, mikä oli minusta suorastaan pöyristyttävää, sillä ylivertaisilla kyvyillään kuvata kasveja hänen pitäisi olla voittamaton pakkauskuvitusten tekijä. Mutta kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Japanilaisten elintarvikkeiden etiketeissä ei juurikaan käytetä kuvituksia nykyään.

Akira Seto: Still Life

Seton tekniikka on työläs ja hämmästyttävän pikkutarkka. Hän rakentaa pienikokoiset kuvat ohuin akryylivärikerroksin sekä tuhansin pienin pistein. Näiden seurauksena kuvien värit loistavat ja kohde on erittäin kolmiulotteinen. Hän ei käytä referenssinä valokuvia vaan mallin on aina oltava aito. Seto tuntuu pitävän erityisesti nuutuneiden ja pilalle menneiden kasvien kuvaamisesta. Täydellinen ei ole kiinnostava.

Center left Hajime Sorayama and center right Akira Seto, 2004

2004 in Tokyo I met an illustrator who influenced me greatly in to what I would do later, when I started my own career as an illustrator. His name was Akira Seto and even the world famous Japanese illustrator master Hajime Sorayama told to me that he considered Seto the best brush painter in Japan. In Shinbashi I visited Seto's gallery opening with Sorayama, and was highly impressed by the paintings. Fruits, vegetables, flowers and such little wonders of nature were so realisticly rendered that one could almost pick them from the paintings. Seto had portrayed them extremely meticulously, including the imperfections.

Seto turned out to be a very likable and modest gentleman. As the discussion turned to superiority of paintbrushes of different origins, his eyes sparkled. He insisted that there was no match for Japanese paintbrushes, an opinion that I share, too. I was told Mr Seto was penniless, which I found scandalous as his incomparable ability to portray plants should have made him the pre-eminent package illustrator. But no one is a prophet in his own land. In Japan, illustrations are nowadays rarely used in foodstuff packages.

Seto's technique is laborious and amazingly finicial. His small illustrations consist of fine layers of acrylic colour and thousands of tiny dots. The result is a very three-dimensional picture with brilliant colours. Seto never uses photographs as references, but always an authentic model. He seems to be particularly interested in portraying plants that have gone bad. Perfect is not interesting.

Hellapoliisi - Ensimmäiset reseptini

Hellapoliisi - Ensimmäiset reseptini, kuvittaja / illustrator Ossi Hiekkala 2011 Hellapoliisi Kati Jaakonen julkaisee maaliskuussa jälleen uuden kirjan, Ensimmäiset reseptini, mihin olen kuvittanut kannen. Aikaisemmat kannet ovat kirjoihin Hellapoliisi ja Hellapoliisi makeilee.

Hellapoliisi - Ensimmäiset reseptini; Kati Jaakonen, Readme.fi 2012

Next March Hellapoliisi Kati Jaakonen once again releases a new book, Ensimmäiset reseptini, which cover I have illustrated. The earlier covers are for the books Hellapoliisi and Hellapoliisi makeilee.

The Gibson Girl & Her America

The Gibson Girl & Her America Tekijä Charles Dana Gibson Kustantaja Dover Publications (2010) Koko 285 mm X 210 mm Sivumäärä 160 ISBN 0486473333

Turkulaisessa panimoravintola Koulussa on seinällä vanha samppanjamainos, jonka uskomattoman taidokasta piirrosta olen useat kerrat ihaillut ja miettinyt kuka lie ollutkaan sen tekijä. Sitten törmäsin tähän kirjaan ja sain vastauksen kysymykseeni.

Charles Dana Gibson (1867-1944) saavutti viime vuosisadan alkupuolella huippusuosion äärimmäisen ilmeikkäillä viivapiirroksillaan. Hänen piirroksiaan löytyi kaupallisista tuotteista, kuten astioista, tapeteista ja vaatteista. Hän vangitsi aikauden hengen ja loi ihannekarikatyyrit ihmistyypeistä, joista keskiluokkaistuva väestö löysi samaistumiskohteensa.

Studies in Expression, Daubson shows his latest work

Studies in Expression, Daubson shows his latest work

Gibson ei ollut tyypillinen kärsivä nälkätaiteilija vaan onnistui löytämään yleisönsä juuri oikealla hetkellä kirjapainotekniikan mahdollistaessa viivapiirroksen käyttämisen ilman erillistä kaiverrusta. Gibsonin ilmavat ja herkät viivat näyttävät tänäkin päivänä tuoreilta. Vaikka olen nähnyt useita taitavia viivapiirroksien tekijöitä, James Montgomery Flagg ja Franklin Booth ensimmäisinä mieleen tulevina, ei kukaan mielestäni ole kyennyt saavuttamaan samaa yhtä aikaa rentoa ja kirurgisen tarkkaa jälkeä. Gibson on mestarillinen kuvaamaan ilmeitä. Vaikka väliä aikaamme on yli vuosisata, pystyy tunteet ja tilanteet ymmärtämään täydellisesti.

The Champion

The Champion

Gibsonin kultakausi päättyi ensimmäiseen maailmansotaan, jonka jälkeen maailma muuttui liikaa eikä hänen kuvansa enää tavoittaneet yleisöään.

Kirja on hyvin painettu ja kuvat ovat isoja mutta Gibson ansaitsisi mielestäni arvokkaamman sidonnan kuin liimasidonta varsin ohkaisten kansien väliin. Kirjan ensipainos on vuodelta 1968 eikä Gibsonista ole kerrottu muutamaa sivua enempää ja tiedot piirretyistä kuvista ovat vähäiset.

On Dry Land, He is much gratified at the attention shown him while in London

On Dry Land, He is much gratified at the attention shown him while in London

On a wall of a restaurant in Turku there is an old champagne advertisement, and I have admired this unbelievably skilful drawing time after time, pondering who might have been the artist in question. Then I found this book and got my answer.

Charles Dana Gibson (1867-1944) met a great success in the beginning of the last century with his stunningly expressive pen drawings. His drawings were reproduced in various commercial products such as wallpapers, plates and clothes. He managed to catch the spirit of the era and made characters with which the growing middle class could identify themselves.

Gibson was not your (stereo) typical suffering poor artist but managed to find his audience just at the right moment when the printing techniques changed to make it possible to print pen drawings without the additional engraving procedure. Gibson's airy and delicate lines look fresh still today. Even as I have seen many very skilful pen and ink artists, like James Montgomery Flagg and Franklin Booth, no one else has managed to achieve similarly both relaxed and surgically sharp impression. Gibson's emotions are masterfully rendered. We have over a century between us but still the situations are understood perfectly.

His golden period ended to the First World War, after which the world had changed too much and his illustrations did not connect with his audiences anymore.

The quality of printing is good and the illustrations are large but I feel that Gibson would have deserved better than clue binding between rather thin covers. The book was published first time in 1968 and there are only a few pages about Gibson himself and the information given about any particular illustration is rather sparse.

The Two Thousand Yard Stare

Two Thousand Yard Stare Tekijä Tom Lea & Brendan M. Greeley Jr. Kustantaja Texas A&M University Press (2008) Koko 285 mm X 310 mm Sivumäärä 256 ISBN 1603440089

Lapsena selaillessani toisen maailmansodan historiasta kertovaa kirjasarjaa, muistan vaikuttuneeni muutamista maalauksista. En kiinnittänyt huomiota tekijän nimeen mutta itse kuvat painuivat muistiini, sillä tunnistin ne heti saadessani käsiini tämän teoksen.

Tom Lea on varmasti yksi merkittävimmistä sotataiteilijoista, joka kuvasi toisen maailmansodan kauheuksia. Life -aikakauslehti palkkasi Lean kuvaamaan eri asevoimien osallistumista sotatoimiin. Tom Lea oli paitsi erinomainen maalari myös lahjakas kirjoittaja, minkä ansiosta tarina saa erityisen henkilökohtaisen sävyn, sillä ne pohjautuvat vahvasti hänen päiväkirjamerkintöihinsä.

Kenraalimajuri Claire Chennault / The Two Thousand Yard Stare

Lean matkat kulkevat ennen Yhdysvaltojen liittymistä sotaa eri varuskunnissa ja Pohjois-Atlantilla, siirtyen sen jälkeen lentotukialukselle Tyynelle merelle, missä se osallistuu Guadalcanalin taisteluun. Tämän jälkeen hän kiertää Brittein saarilla, Pohjois-Afrikassa, Lähi-Idässä, Intiassa ja Kiinassa piirtämässä lentotukikohtia. Viimeisen ja kuuluisimman retkensä hän tekee merijalkaväen kanssa osallistuen Peleliun pahamaineiseen maihinnousuun. Hän on useammankin kerran vaarassa eri retkiensä aikana mutta ei koskaan yhtä kosketuksissa kuoleman kanssa kuin Peleliussa, missä hän ei kyennyt juurikaan tekemään luonnoksia vaan keskittyi pysymään hengissä.

Going in, luonnos ja lopullinen maalaus / The Two Thousand Yard Stare

Retkiensä aikana Lea luonnosteli ja valokuvasi, ja palattuaan kotiinsa El Pasoon, maalasi sitten valmiit työt, jotka Life julkaisi. Lea ei maalannut propagandaa vaan kuvitti näkemäänsä niin uskollisesti kuin pystyi. Siksi Peleliun maalauksista puuttuu kaikki mahtipontisuus ja jäljelle on jäänyt synkän uskottava kuva sodan hinnasta kuolevien, mätänevien ja järkensä menettäneiden sotilaiden muodossa.

Kirja on erinomainen hankinta, kiinnosti sotataide tai sitten ei.

The Price / The Two Thousand Yard Stare

I remember leafing through books about the Second World War as a child and being impressed by some of the war art in them. At the time, I paid no attention to the artist who had done the paintings but when I bought this book I realized I had memorized the pictures. The artist in question was Tom Lea, one of the most influential war artists of WW2.

Tom Lea travelled through many war theatres, sketching both the people and the scenery. His travels took him to the North Atlantic, Britain, North Africa, Middle East, India, China and the Pacific. It was in the Pacific where he took part in the infamous landing to the island of Peleliu, going in between the first and second landing waves, witnessing the horrors of vicious combat.

His paintings were published in Life magazine, giving the Americans back home a view to a world in which their soldiers were living and fighting. The text in the book is mostly based on the diaries that Lea, also a talented author, wrote during his travels.

A very good book to buy, whether or not you are interested in war art.

The Art of Drew Struzan

The Art of Drew Struzan Tekijä Drew Struzan & David J. Schow Kustantaja Titan Books (2010) Koko 235 mm X 317 mm Sivumäärä 160 ISBN 1848566190

Varoitus: Mikäli mielestäsi markkinoinnin parissa työskentelevät ovat lähinnä jumalaa erehtymättömyydessään, voi olla parempi, ettet lue seuraavaa kirjaesittelyä. Se saattaa aiheuttaa sinulle perustavanlaatuisen järkytyksen ja johdattaa itsetutkiskeluun, jopa itseinhoon.

Warning: If you consider people working in marketing are almost god-like beings in their infallibility, it might be best not to read the following book review as it might cause you a fundamental shock and lead to self-doubt, even self-loathing.

Jokainen elokuvia vähänkään harrastava on taatusti nähnyt Drew Struzanin taidetta vaikkei nimeä tunnistaisikaan. Struzan on yksi elokuvajulistetaiteilijoista suurimmista, ilman vähäisintäkään epäilystä, ja ehdottomasti merkittävin viimeiseen kolmeenkymmeneen vuoteen. Hänen kätensä jälkeä on saanut ihailla Indiana Jones, Tähtien sota, Paluu tulevaisuuteen ja monissa muissa tunnetuissa elokuvasarjoissa ja yksityisissä elokuvissa. On jokseenkin turha alkaa erikseen esittelemään hänen töitään, sillä ne ovat niin tuttuja. Sen sijaan onkin syytä keskittyä kirjan todelliseen sanomaan - kertomukseen siitä, kuinka Drew Struzanin kaltainen suuruuskin joutui kohtaamaan käsittämätöntä ja idioottimaista kohtelua markkinaväen puolelta.

The Art of Drew Struzan

Kirja alkaa Frank Darabontin, The Shawshank Redemptionin (en suostu käyttämään idioottimaista suomalaista nimeä) ja Vihreän mailin ohjaajan äkäisellä paasauksella elokuvien markkinointikoneistoa vastaan. Drew Struzanin omat lakonisella sävyllä kerrotut anekdootit kustakin projektista jatkavat samasta aiheesta. Niistä paljastuu, kuinka erittäin maanläheinen ja ammattimaisesti työhönsä suhtautuva Struzan joutuu uransa loppupuolen lähestyessä taistelemaan yhä enenevässä määrin vailla järjen hiventä toimivaa koneistoa vastaan, johon ei mahdu yksilölliset näkemykset, vaan jonka maailmankuva rakentuu markkinointitutkimusten ja excel-taulukoiden hataralle kivijalalle. Kun tähän soppaan lisää vielä tietokoneohjelmien mahdollistaman kuvien loputtoman käsittelyn, kaikki se, mihin Struzanin loistokkuus perustuu - rautainen taiteellinen osaaminen ja näkemys - pistetään lihoiksi.

Uran loppupuoli tuntuu olevan pelkkää pettymysten sarjaa. Jonkinlaiseksi kulminaatiopisteeksi kirjassa nousee anekdootti, missä Pan's Labyrinth -elokuvan lehdistötilaisuudessa joku toimittaja kysyi markkinointityypiltä, mikseivät he käyttäneet Druzanin elokuvan ohjaajan Guillermo del Toron henkilökohtaisesta pyynnöstä heille tekemää julistetta. Vastaus oli: "Emme käyttäneet sitä, koska se näyttää liikaa taiteelta." Mitä tuollaiseen voi enää sanoa? Mitä mahdollisuutta kenelläkään tavallisella kuvittajalla on, jos kaikkitietävä markkinointiväki elää tuollaisessa todellisuudessa? Kysymys: kuinka monta viime vuosien elokuvajulistetta pystytte muistamaan? Ette varmaan kovin montaa. Drew Struzanin julisteen muistaa jokainen, joka on sellaisen nähnyt, vaikka itse elokuva olisikin häipynyt armeliaasti muistoista.

The Art of Drew Struzan

Kirja hyvä on paitsi kertomuksensa mutta myös kuvallisen sisältönsä vuoksi. Suurin osa kuvista koostuu julisteita varten tehdyistä hyvin pitkälle viedyistä luonnoksista, joista pystyy helposti näkemään kuinka lopulliseen julisteeseen on päädytty. Joidenkin julisteiden saattaminen lopulliseen muotoonsa on täytynyt olla näännyttävä prosessi, joskin onneksi Struzan on saanut korvauksen lukemattomista luonnoksistaan. Erityisen ilahduttava pieni yksityiskohta on kirjan kansipaperin, jossa kuvataan yksityiskohtia valmiista maalauksista, alta paljastuvat yksityiskohdat samaisten julisteiden luonnoksista.

Kirja on pakko-ostos jokaiselle elokuvajulisteista kiinnostuneella ja myös kaikille niille, jotka haluavat kurkistuksen markkinoinnin mustaan sieluun.

The Art of Drew Struzan

Anyone who has gone into movies has quite surely seen Drew Struzan’s art even if one does not recognize the name. Struzan is without doubt one of the greatest movie poster illustrators, and absolutely, the most influential one in the last 30 years. His art can be seen in many well-known movie series such as Indiana Jones, Star Wars, Back to the Future and the like. It is rather unnecessary to introduce his works in more detail as they are so widely known. It is better to concentrate in the real message of the book – the story of how even such a great artist as Drew Struzan had to suffer idiotic treatment by the marketing people.

The book starts with an angry rant against the marketing departments of movie industry by Frank Darabont, the director of the Shawshank Redemption and The Green Mile. Drew Struzan’s laconic anecdotes of each presented project continue on the very same subject. It is revealed how Struzan, very down-to-earth and professional, has to fight during his career’s ultimate years the brainless machine that does not accept individual vision but which view of the world is constructed on marketing researches, surveys and excel graphs. When one adds computer manipulation to this mess, all that Struzan’s greatness is based on, is brought to the slaughter.

The final years of his career seem to be a string of disappointments. Some kind of culmination point seems to be an anecdote from European press conference of Pan’s Labyrinth where a journalist asks a marketing person why they had not used a poster by Struzan and the answer being: “We didn’t use it because it looked too much like art.” What can one think of that answer? What kind of chance any illustrator has when “the all-knowing” marketing people live in that kind of reality? This leads to another question -  how many movie posters from the last few years you remember? I bet not that many. But anybody who has seen a poster by Drew Struzan will remember it even if the movie has been mercifully forgotten.

The book is good not only because of the story but of course also due to its visual content. Most of the pictures are of comps where one can take notice how the final poster illustration was created. Some of the projects must have been straining processes, even though Struzan has been compensated of those countless sketches. One especially nice detail is hidden under the cover wrap, showing the details of the comps portrayed on the wrap.

This book is a must-buy for anyone who is interested in movie posters and also for those who are willing and daring to have a peek into the black soul of marketing business.