Vartiotornin kuvittajat / Illustrators of The Watchtower

Mitä Raamattu todella opettaa, Jehovan todistajat 2009 Olen jo kauan aikonut kirjoittaa Jehovan todistajien lehtien ja kirjallisuuden kuvituksista. Sanottakoon heti alkuun, että en ole uskonnollinen ihminen eikä tämän jutun tarkoitus ole käsitellä syvemmin uskontoa eikä Jehovan todistajien organisaatiota. Pääasiallinen kiinnostukseni kohdistuu kuvituksiin ja niiden anonyymeiksi jääviin tekijöihin.

English translation can be found at the end of the page. 

Mitä Raamattu todella opettaa, Jehovan todistajat 2009

Jo siitä lähtien, kun sain käsiini ensimmäiset Vartiotornit, katselin mielenkiinnolla niiden kuvia. Teksti ei kiinnostanut pätkääkään silloin eikä kiinnosta nykyäänkään. Kuvat sen sijaan tarjoavat kiehtovan ikkunan yhdenlaiseen kuvittajien ammattikuntaan. Kaikesta voi päätellä, että tekijät kuvien takana ovat korkean tason ammattilaisia. He hallitsevat realistisen kuvan tekemisen laaja-alaisesti. Kuva-aiheet vaihtelevat nykyihmisistä Raamatun aikojen tapahtumiin. Ainakin päällisin puolin historialliset kuvat ovat uskottavan oloisia.

Vartiotorni 8/13, Jehovan Todistajat 2013

Vartiotorni 9/13, Jehovan Todistajat 2013

Voin vain arvailla, millainen on kuvituksen syntyprosessi. Uskonnolliset järjestöt, kuten tässä tapauksessa Jehovan todistajat, hyötyvät usein jäsentensä talkootyöstä. Oletukseni on, että kuvantekijät ovat uskonnollisen vakaumuksensa vuoksi tehneet kuvitukset ilmaiseksi. Ovatko he siviiliammatissaan kenties mainoskuvittajia? Tekninen taito ainakin viittaisi tähän. Samanlaisia kuvituksia on julkaissut myös Valitut palat. Vai onko kenties Jehovan todistajilla oma studio, jossa nämä kuvittajat työskentelevät? Joka tapauksessa he ovat nimettömiä, signeerauksia ei näy. Luultavasti pidempään seuraamalla yksittäisten tekijöiden tyylit nousisivat esiin. Nopeasti katsottuna kuvitusten tyyli on kuitenkin hyvin yhdenmukaista, hieman persoonattoman hierottua, vailla vahvaa ilmaisua. Kuvan viesti on pääasia, ei kuvan tekijä. Tekijät myös seuraavat aikaansa. Osa on siirtynyt digiaikakauteen.

Vartiotorni 8/13, Jehovan Todistajat 2013

Jossain vaiheessa olin huomaavinani tiettyä tason laskua. On menty sieltä, missä aita on matalin.

Mitä Raamattu todella opettaa, Jehovan todistajat 2009

Vapaaehtoisista ei varmaan ole pulaa, sen verran runsaasti kuvissa on käytetty malleja. Jeesus on aina samanlainen pohjois-eurooppalaisen vaaleaihoinen ja siisti nuorehko mies. Historiallisen Jeesuksen kanssa tällä hahmolla ei liene mitään tekemistä. Muutkaan historialliset hahmot eivät ole erityisen leimallisesti Lähi-Idästä.

Vartiotorni 5/14, Jehovan Todistajat 2014

Vartiotorni 5/14, Jehovan Todistajat 2014

Nykyihmistä kuvattaessa kuviin on haluttu selvästi kattaa kaikki kansat. Yleisessä kuva-aiheessa etniset ryhmät on kuvattu harmoniassa keskenään, kukin omaan perinneasuunsa pukeutuneena. Mielenkiintoisesti pariskunnat ovat aina samaa etnistä ryhmää.

Mitä Raamattu todella opettaa, Jehovan todistajat 2009

Ilmeisen pohjois-amerikkalaisissa kuva-aiheissa ihmiset on esitetty konservatiivisen siisteihin ja usein pastellinsävyisiin vaatteisiin pukeutuneina. Näissä kuvissa kuvataan joko harmoniaa tai ristiriitatilanteita. Jälkimmäisten kohdalla kuvittajat herkuttelevat ilmeikkäillä hahmoilla. Pahuus kuvataan karrikoiden. Joskus kuvittajien näkemys pahoista ihmisistä on lievästi huvittava.

Mitä Raamattu todella opettaa, Jehovan todistajat 2009

Mitä Raamattu todella opettaa, Jehovan todistajat 2009

Kuoleman jälkeistä elämää esittävissä kuvissa ihmiset vaeltavat vehreässä luonnossa auringon paistaessa. Kauriit, lampaat ja muut eläimet kulkevat sulassa sovussa ihmisten keskuudessa. Kaikki hymyilevät. Joistain kuvista tulee väistämättä mieleen Neuvostoliiton ja Pohjois-Korean propaganda.

North Korean Posters - The David Heather Collection, Prestel 2008

Kuvia eivät ole luultavasti tarkoitettu lainkaan ymmärrettäväksi vertauskuvallisina. Voin uskoa, että kuvittajat uskovat Paratiisin olevan juuri sellainen, kuin millaisena he ovat sen maalanneet.

Uskonnottoman silmiin kuvat näyttäytyvät huvittavan korneina, imelänä kitchinä, mutta kukaan tuskin voi kieltää, etteikö Vartiotornin kuvien takana olisi samanlaisia ammattilaisia kuin keskiaikaisten kuvakäsikirjoitusten tekijät aikoinaan. Heistäkään emme tiedä paljoa.

Eadwine Psalter, n. 1147, Wikimedia Commons

I have long planned to write about the illustrations in Jehovah's Witnesses' magazines and literature. Let it be said at the outset that I am not a religious person and this thing is not meant to delve deeply into religion itself or the Jehovah's Witnesses' organization. My main interest is in the illustrations and their anonymous makers.

Ever since I got my hands on The Watchtowers for the first time, I have studied the illustrations with interest. The text did not interest me one iota then, nor does it now. Illustrations, however, provide a fascinating window to one type of professional illustrators. From everything it can be concluded that the artists behind the images are high-level professionals. They clearly master making realistic pictures. Subject matters vary from contemporary people to biblical scenes. At least on the face of it, the historical images are believable and credible.

I can only guess what the process of creating the artwork is. Religious organizations, as in this case, Jehovah's Witnesses, often benefit from the voluntary work of their members. My hypothesis is that the artists have made illustrations for free. Perhaps they are advertisement illustrators in their civil professions? Technical skills are at least referring to this. Similar illustrations are published in Reader's Digest. Or is it perhaps that the Jehovah's Witnesses' have their own studio in which these illustrators are working in? In any case, they are anonymous, no signature is ever seen. Probably longer one sees more of the pictures, clearer the individual styles of each of these artists will become. At glance, the style of these illustrations, however, is very consistent, somewhat impersonally smooth, devoid of any strong expression. The message in the image is the main thing, not the illustrator. Artists also follow the times as some of them have transferred to the digital era.

At some point, I noticed a certain decline in the quality. Some have gone from the place where the fence is lowest.

Voluntaries are probably not in short supply, as so many images have been made using models. Jesus is always the same northern European neat youngish man with fair complexion. The character has hardly anything to do with the historical Jesus. Nor are the other historical characters particularly distinctively from the Middle East.

When portraying modern people they have wanted clearly to encompass all nations. In a common scene, the ethnic groups are presented being in harmony with one another, each dressed in their traditional costumes. Interestingly, couples are always of the same ethnic group.

Obviously, in motifs that are very North American, the people are shown dressed in neat, conservative and often pastel-colored clothes. These illustrations reflect either harmony or conflict situations. In the latter category, the illustrators relish with expressive characters. Evil is described caricaturist. Sometimes the portrayal of evil men is slightly amusing.

In the pictures showing the life after death, the people are wandering through lush nature under the shining sun. Deer, sheep and other animals pass in perfect harmony among the people. All are smiling. Some of the pictures will inevitably remind us of propaganda of the Soviet Union and the North Korea.

Pictures are not most probably meant to be understood as symbolic. I can imagine that the illustrators believe that the Paradise is just like they have painted.

To an eye of an irreligious person the images appear as amusingly corny, cheesy kitsch, but hardly anyone can deny that the illustrators behind the pictures of The Watchtower are similar professionals as the illustrators of the medieval manuscripts. And we do not know much about them either.